|
|
Verikokeesta koiran hyvinvoinnin ja kunnon mittarina Koiran vointia ja kuntoa voidaan
arvioida monenlaisilla mittareilla. Silmämääräisen arvion tueksi saadaan
koiran kunnosta tietoa otattamalla koirasta verikoe. Suurimman hyödyn
verikoeanalyysista kunnon mittarina saa kun koiraa harjoittaa säännöllisesti
ja nousujohteisesti sekä ottaa verikokeet säännöllisesti. Koiran
yleisolemusta, vointia ja kuntoa voidaan määrittää monenlaisilla mittareilla.
Kiiltääkö karva, onko silmässä pilkettä, onko rekku innosta puhkuen lähdössä lenkille
vai onko se kenties hieman muissa maailmoissa, väsyneen oloinen, ehkä jopa
välttelevä? Jokainen koiranomistaja vastaanottaa päivittäin satoja pieniä
vihjeitä koiransa voinnista ja - toivon mukaan - reagoi niihin. Jos koiraa
harjoittaa fyysisesti, ilmaisee koira treenin yhteydessä entistä selvemmin
vointiinsa liittyviä asioita. Jos
silmämääräisesti näyttää että kaikki on ihan hyvin ja koira vastaa treeniin
odotetulla tavalla, voi asian varmistaa ottamalla koirasta verikokeen. Mikäli
mitään erityistä sairautta ei haeta, selvitään ns. pienellä verenkuvalla. Jos
halutaan laajempaa skaalaa, verestä voidaan analysoida hormoneja,
vasta-aineita, hivenainepitoisuuksia, doping-aineita ja muita yksityiskohtia.
Mikäli koira on päällisin puolin terve, antaa pieni verenkuva ihan
kohtuullisesti tietoa koiran voinnista ja kuntotasosta. Seuraavassa
käsitellään viiden iältään, lähtökohdiltaan ja kuntotasoltaan melko erilaisen
koiran verikokeiden tuloksia. Kaikki ovat kuitenkin arktisia pystykorvia (4
alaskanmalamuuttia ja yksi grönlanninkoira), näytteenottohetkellä terveitä ja
kennelliiton suositusten mukaisesti rokotettuja sekä tottuneita erilaisiin
toimenpiteisiin. On erityisesti huomioitava, että näytteet ovat terveistä
koirista ja että tuloksia tarkastellaan puhtaasti urheilevan koiran
suorituskyvyn arvioimisen ja kehittämisen kannalta. Verikokeet
otettiin lauantaina 30.10.2004 klo 15.30. Koiria on treenattu säännöllisesti
ja nousujohteisesti juoksuttamalla/vedättämällä elokuusta saakka. Niitä oli
treenattu edellisellä viikolla harjoitusohjelman mukaisesti ja ne olivat
juosseet viimeksi lauantai aamuna. Koirat olivat saaneet palautusjuoman heti
rasituksen päätyttyä ja ne oli ruokittu kello 14.30. Näytteenotossa koirat
käyttäytyivät rauhallisesti. Näytteet otettiin Rovaniemen Eläinklinikalla ja
näytteet otti ja analysoi ELL Päivi Riskilä. Kaikki asiavirheet tässä
tekstissä ovat luonnollisesti allekirjoittaneen omia sekä allekirjoittaneen
vastuulla. Näytteet otettiin seuraavista koirista:
Taulukko 1. Verikokeen
koirakohtaiset arvot 30.10.2004
Normiarvo on koirien
laboratoriotulosten perusteella laskettu keskiarvo jonka sisään 95 %
testattujen terveiden koirien tuloksista asettuu. Se ei ole siis ehdoton totuus,
vaan realistinen vertailukohde. Yksinkertaisuuden vuoksi on taulukosta
jätetty suurin osa laskennallisista yksiköistä pois. Mitattujen arvojen
yksikkötiedot löytyvät yleisistä kliinisten laboratorionäytteiden ohjeista,
esim. www.yhtyneetlaboratoriot.fi. Hematokriitti (HCT) ilmaisee periferisen veren
solujen (valkosolut, verihiutaleet ja punasolut) prosenttiosuuden
kokoveressä. Siinä ei sinällään eritellä eri soluja. Useimmilla nisäkkäillä
hematokriitti on 30-45 % veren tilavuudesta. Vaillinaisesti nesteytetyllä tai
nestehukasta kärsivällä koiralla hematokriitti nousee, eli veri ”sakenee” kun
nestettä on vähän. Liikaa juotettu koira puolestaan erittää ylimääräisen
nesteen virtsana pihalle. Säännöllinen harjoittelu lisää periferisten solujen
määrää. Urheilevan koiran hematokriitti-arvojen viitealue poikkeaa hieman
normiarvosta ollen 37-59% Treenattu
koira kykenee rasituksessa mobilisoimaan niin paljon punasoluja verenkiertoon
että hematokriitti saattaa nousta jopa 60% iin. Verestä tulee erittäin paksua
ja normaaliolosuhteissa se rasittaisi sydäntä valtavasti. Lisäksi punasolut
saattaisivat takertua toisiinsa. Liikunnan aikana veren viskositeetti
kuitenkin laskee, koska verenkierto on erittäin nopeaa. Rasituksen jälkeen
veren hematokriitti taas laskee ja osa punasoluista palaa pernaan. Tässä
testattujen koirien hematokriitti on normaali. Verihiutaleet (PLT) vaikuttavat lähinnä veren
hyytymiseen haavoissa. Niiden määrään kokeessa vaikuttaa sekin paljonko niitä
sattuu näytteeseen tulemaan, sillä ne eivät ole tasaisesti levittäytyneenä
veressä. Verihiutaleiden määrään ei voi treenillä vaikuttaa eikä siihen ole
tarvettakaan. Oli vain sattumaa, että tässä kokeessa urosten ja narttujen
verihiutaleiden määrät poikkesivat toisistaan melkoisesti siten että
uroksilla niitä oli vähän ja nartuilla paljon. Nuorimmalla, vajaalla
1-vuotiaalla uroksella puolestaan jotakin siltä väliltä. Mikäli jollakin
olisi ollut huomattavan alhainen verihiutaleiden määrä olisi olemassa mahdollisuus
että veren hyytyminen olisi heikentynyt. Punasolujen määrä (RBC). Punasolut sisältävät
hemoglobiinia joka vaikuttaa veren hapenkuljetuskykyyn. Kun koiraa
harjoitetaan, lisääntyy punasolujen määrä. Levossa ollessa suuri osa
punasoluista on varastossa pernassa, josta niitä voidaan mobilisoida helposti
valtavia määriä koiran stressaantuessa tai joutuessa levosta rasitukseen.
Poikkeuksellisen korkeat punasolumäärät lepotilassa voivat olla viite
riittämättömästä nesteytyksestä. Tällöin yleensä myös hematokriitti on
kohonnut. Testattujen koirien punasoluarvoista näkee suuntaa antavasti, että
koirien punasolujen määrä on hyvä. Kehitettävää kuitenkin on edelleen. Emman
punasolujen määrästä näkyy että se vähän ”laahaa perässä” muihin verrattuna
sen peruskunnon oltua aloituksessa heikompi kuin muiden. Hemoglobiini (HC g/l) kertoo veren
hapenkuljetuskyvystä. Hemoglobiiniarvoa käytetään laskettaessa
punasoluindeksejä sekä punasolujen kokoon ja laatuun liittyviä arvoja.
Hemoglobiini arvoja usein tarkastellaan kunnon mittarina ja sitä voikin
harjoittelulla parantaa merkittävästi. Harjoitus jossa koiran lihakset
muodostavat maitohappoa nostaa hemoglobiinia. Hyvässä kunnossa olevan koiran
hemoglobiini on yli 170. Hemoglobiiniarvojen nostaminen on aikaa vievää, mutta
laskea ne voivatkin sitten lähes romahdusmaisesti. Testattujen koirien
tulokset seuraavat pääosin odotettua trendiä. Emmalla on alhaisin arvo
treenin lyhytaikaisuudesta johtuen, Ruufus ja Agnes ovat kohtuullisissa
lukemissa ajankohtaan nähden ja Niklas nuoruuden innolla ihan hyvässä
vauhdissa sekin. Otto
puolestaan aiheuttaa päänvaivaa. Se oli lähtökohdiltaan Ruufuksen tasolla
treenikauden alkaessa ja on läpikäynyt samat harjoitteet tehden hyvin töitä.
Se on ollut iloinen ja innokas vetäjä. Lauantai aamun treenissä se oli vähän
poissaoleva ja laittoi maate heti treenin jälkeen palautusjuomaa
odottaessaan. Kaikki ei ollut kohdallaan. Verikokeen hemoglobiini ei ole
eläinlääkärin tulkinnan mukaan merkitsevästi huonompi kuin Ruufuksella, mutta
suunta sinällään on väärä, alaspäin. Otolla on jokin ongelma joka estää sitä
vastaamasta treeniin toivotulla tavalla ja palautumasta normaalisti. Tämän
kokeen jälkeen Otto saa lomaa epämääräiseksi ajaksi. Se pääsee mukaan
harjoittelemaan sitten kun se taas ”näyttää siltä”. Koiran
hemoglobiinin alenemisen syitä voivat olla yleisellä tasolla pitkittynyt
krooninen tulehdus, ravinnon puutteellisuus, heikentynyt ravintoaineiden
imeytyminen, sisäloiset sekä ylirasittumien, eli liian rankka treeni. MCH - yhden punasolun sisältämä
hemoglobiini.
Punasolussa voi olla hemoglobiinia vain tiettyyn rajaan saakka ilman että
solun normaali toiminta häiriintyy. Kun veren kokonaishemoglobiini nousee
harjoituksen myötä, nousee punasolun sisältämät hemoglobiininkin määrä
hieman. Tähän ominaisuuteen ei voi juurikaan vaikuttaa harjoittamalla koiraa,
sillä kokonaishemoglobiinin nousu perustuu enemmän punasolujen määrällisen
kapasiteetin lisäykseen kuin yksittäisen punasolun hemoglobiinipitoisuuden
nostoon. Arktisilla koiraroduilla on luonnostaan tämä arvo hieman
keskimääräistä korkeampi. MCH - yhden punasolun
tilavuus. Punasolun
koko on ominaisuus johon ei – normirajojen ollessa suppea - voi harjoittelemalla paljon vaikuttaa.
Arktisten koirarotujen edustajilla saattaa punasolun tilavuus olla luonnostaan
hieman keskimääräistä korkeampi. Suurempaan yksittäiseen punasoluun on
tietenkin mahdollista sisällyttää enemmän hemoglobiinia kuin pieneen, joten
normin ylälaidassa oleva arvo on kestävyysurheilun kannalta parempi. MCHC - punasolujen keskimääräinen hemoglobiini
litrassa punasoluja. Tämä on täsmälleen sitä mitä kuvaus sanoo sen olevan eikä
siihen juurikaan voi vaikuttaa harjoittamalla koiraa. Punasoluarvojen
perusteella näyttäisi sille, että Agnes on luontaisilta ominaisuuksiltaan
testatuista koirista paras kestävyysurheilija; Sen punasolun koko on suuri,
yksittäisessä punasolussa voi näin ollen olla paljon hemoglobiinia jolloin
myös punasolujen keskimääräinen hemoglobiini on korkea. Näistä lähtökohdista
sen on helppo lähteä rasituksen lisääntyessä nostamaan kokonaishemoglobiinia
sekä ylläpitämään sitä. Emma puolestaan tulee kehittämään
kokonaishemoglobiinia lisäämällä punasolujen määrää vastaamaan rasituksen
edellyttämää tarvetta, mutta toivottavasti säilyttää myös suhteessa korkean
hemoglobiinipitoisuuden yksittäisessä solussa. Leukosyytit (WBC) kuvaavat valkosolujen
määrää yleensä. Valkosolut vastaavat elimistön puolustuksesta
taudinaiheuttajia ja tulehduksia vastaan. Koholla olevat leukosyyttiarvot
ilmaisevat elimistön taistelevan jotain ulkopuolelta tulevaa
taudinaiheuttajaa vastaan, korjaavan kudosvaurioita tai kroonisesta
tulehduksesta. Virusinfektiot, kuten influenssa, sekä luuydinvauriot
puolestaan laskevat valkosoluarvoja. Valkosolujen määrään
näytteenottohetkellä vaikuttaa myös mm. koiran rotu, ikä, sen kiihtyneisyys,
sekä edellisen ruokailun ajankohta. Lymfosyytit (LYM%) ovat
valkosoluja joilla on muisti. Ne reagoivat tarpeen mukaan tunnistamiaan
taudinaiheuttajia vastaan ja niiden määrä nousee kroonisissa sairauksissa ja
tulehduksissa. Tämä arvo on Otolla korkeammalla kuin muilla keskimäärin – ei
kuitenkaan todellisuudessa merkitsevästi – mutta pelaan varman päälle ja
lepuutan koiraa. Granylosyytit (GRA%) ovat
valkosoluja jotka reagoivat nopeasti. Äkillinen akuutti tulehdus tai kudosvaurio nostaa
granylosyyttien määrää nopeasti. Testatuista koirista näkee, että Emma ja
Agnes joutuvat keskimäärin korjaamaan enemmän treenin aiheuttamia vaurioita
niiden lihasten ollessa tottumattomampia rasitukseen kuin esim. Oton ja
Ruufuksen. Niklaksen arvo ei ole vertailukelpoinen koska se ei vielä
varsinaisesti treenaa. Lymfosyyttien
ja granulosyyttien lisäksi valkosoluja ovat myös monosyytit. Ne lisääntyvät loistartunnoissa ja esimerkiksi
allergisten reaktioiden myötä. Monosyyttiarvot (joita ei tässä taulukossa ole
huomioitu puuttuvan normin vuoksi) olivat sekä Otolla että Agneksella
korkeammalla kuin muilla. Monosyyttien kohonneen arvon vuoksi Agneksen
leukosyyttien arvo on koholla, eli ylittää normin ylärajan. Niinpä olisin
taipuvainen ajattelemaan että juoton mausteena käyttämäni koiranmakkarat,
nappulat ja muut sekalaiset tuotteet eivät ole kaikilta osiltaan niille
sopineet. Näitä tuotteita olen käyttänyt jo pitemmän aikaa, joskin suhteessa
pieniä määriä, mutta olen luopumassa niistä ja siirtymässä takaisin
puhtaaseen tonnikala/liha –linjaan juotossa. Loistilanteen uskoisi olevan
sama koko laumalla, joten vain parin koiran oireilu heikentänee
loishäiriöiden mahdollisuutta. Mikäli tilanne ei muutu em. toimenpiteillä on
tutkittava myös loistilanne koko laumasta. Testatuilla
koirilla on kaikilla valkosoluarvot keskiarvon ylärajoilla. Tämä on normaalia
koirille, jotka harjoittelevat säännöllisesti. Niiden elimistö korjaa
jatkuvasti treenin aiheuttamia vaurioita lihassoluissa, alkukaudesta myös
esimerkiksi jänteissä ja nivelsiteissä. Mikäli valkosoluarvot pysyttelevät
kohtuudella normien rajoissa ja koirat ovat reippaita, voidaan todeta ettei
elimistöä rasiteta liikaa ja että se vain tehostamalla hieman näitä
”korjausjoukkojaan” selviää sille asetetuista tehtävistä vahvistaen lihaksia
ja samalla parantaen koiran suorituskykyä treeni treeniltä. Huolimatta
yllä olevasta testitulosten spekuloinnistani, erityisesti Oton kohdalla, on eläinlääkärin
vankkumaton mielipide että lääketieteellisesti katsoen kaikki testatut koirat
ovat fysiologisilta toimintaedellytyksiltään erinomaisessa kunnossa. Niinpä
seuraava askel olisikin etsiä urheilulääketieteeseen erikoistunut
yhteistyötaho tarkastelemaan koetuloksia… Näytteenoton
ja analysoinnin yhteydessä opin paljon uutta ja etenkin sen etten tiedä
aiheesta yhtikäs mitään. Perusasiat koetuloksista on nyt hallinnassa, mutta
ajatukset tämän tiedon hyväksikäytöstä vielä epäjärjestyksessä. Hyödyiksi on
luettavissa ainakin se, että näkee koirat ja niiden treenaamisen taas vähän
uudelta kantilta. Jos koira oireilee niin se on otettava tosissaan ja treeniä
on muutettava. Verikokeen laajempaa hyödyntämistä treenin seurannassa
jarruttaa ensisijaisesti sen hinta. Näytteenotto ja analyysi maksoi
kaikenkaikkiaan 167 eur. Pelkkä hemoglobiiniarvon selvittäminen
säännöllisesti antaisi jo suuntaviivoja, mutta mielenkiintoisia ovat myös
erittelyt. Laajennettua
verenkuvaa tai ns. täydellistä verenkuvaa käyttämällä saisi käyttöön
monikanavatutkimuksella selvitettävät natrium-, kalium-, rauta- jne.
pitoisuudet joilla koiran vointia ja mm. nesteytyksen ja ravitsemuksen tilaa
voi haarukoida huomattavan monipuolisesti. Harjoitus- ja kilpakaudella
olisikin erittäin hyödyllistä ottaa koirista verikokeet säännöllisesti 4-6
viikon välein ja perehtyä niiden analysointiin sekä eri aikoina otettujen
kokeiden keskinäisiin vertailuihin. Ehkäpä onnistun - kustannuksista
piittaamatta - perustelemaan testaamisen tarpeellisuuden itselleni jonain
päivänä …kenties sitten joskus jos ihan oikeasti alan ajaa kilpaa… Kiitokset
Rovaniemen Eläinklinikan eläinlääkäri Päivi Riskilälle kärsivällisestä
suhtautumisesta maallikon tietämättömyyteen sekä perusteellisista
vastauksista esitettyihin kysymyksiin. Kiitos myös Riitta Kempelle hyvistä
vastauksista hänelle esitettyihin kysymyksiin. Syysterveisin, Terhi
Kostamo sekä lemmikkirekikoirat Otto, Ruufus, Emma, Agnes ja Niklas Lähdeaineisto: Yhtyneet
Laboratoriot Oy 1987; Koiran ja Kissan Laboratoriotulokset Puhelinkeskustelu
ELL Päivi Riskilä, Rovaniemen Eläinklinikka marraskuu 2004 Sähköpostit
Riitta Kempe marraskuu 2004 www.yhtyneetlaboratoriot.fi |
|