Kennel Finnrock

Syötteen kansallispuisto

Syöte Nationalpark – English translation coming soon

More photos with English topics page down

3 päivän hiihtoretkellä Mikin (1 v 8 kk) ja 2 koiran kanssa

3 days skiingtrip with Miki (age 20 months) and 2 dogs

Vasta oli vuodenvaihteen retkestä selvitty, kun kelit kääntyi kunnolla talvisiksi ja oli taas ihan pakko päästä jonnekin hiihtelemään. Vuoden takaisesta Pallaksen reissusta ilmeisesti mitään oppimatta, päätin tehdä lyhyen reissun ja ottaa Mikin mukaan (edellisen retken saldo oli suunnilleeen: nestehukka, energianpuute, fyysinen väsymys hiihdosta ja unen puute). Etsiskelin kohtuullisen lähellä sijaitsevaa metsäistä aluetta jossa olisi autiotupia sopivien välimatkojen päässä, edes jonkinlaisia uria käytössä eikä mahdottomia korkeuseroja reiteillä. Hetki meni ennenkun älysin käätää katseen etelän suuntaan tuskailtuani Pallaksen jyrkkiä nousuja ja laskuja, Luoston ruuhkaa ja Korouoman urien puutetta. Pitkään oli tapetilla myös Riisitunturin alue, mutta siellä oli tasan yksi 7 km ura kämpälle ja takaisin, eikä näin aikaisin talvella vielä mitään muuta uraa tiedossa. Harmi. Paikka on kuulemma tosi hieno.

Ihan sattumalta kotona karttoja kaivellessani käteen osui Isö-Syöte-Kylmäluoma –kartta, vanha kuin aika ja väritykseltään hyvin epäselvä. Reitit näyttivät lupaaville ja parin puhelinsoiton jälkeen päätös vahvistui. Alueella on ajettuja uria, muttei mitään viimesen päälle höylättyä kisalatua, eli kehtaa mennä koirienkin kanssa ”sotkemaan” ja tosiaan autiotupia 2-10 km välein. Kartasta katsoen talvireitit kulkivat pääosin alavia maita ja paikkahan on tunnettu nimenomaan tykkylumimetsistään, joten ei jouduttaisi avomaaston ja kovan tuulen armoille. Loppupeleissä alue oli kuin tehty lapsien kanssa retkeilyyn, ja on varmasti sitä myös kesällä. Ei pelkoa että eksyy, kännykässä riittää kenttää, kämpät lähekkäin ja hyvin huollettuja. Urat oli hyvät joten koirat jaksoivat vetää sitä järjetöntä kuormaa joka niiden perään lyötiin…

Niinpä sitten keskiviikkona 13.2.2008 ”aikaisin aamulla” klo 10 oltiin vihdoin autossa ja ovet kiinni. Ajomatkaa oli 185 km jäisiä teitä joten perillä oltiin n klo 13. Luontokeskuksessa kävin tunnustamassa että aion raahata pikkulapsen maastoon pariksi yöksi, joten jos ei perjantaina meitä ala näkymän niin saa tulla hakemaan. Lupasivat olla kuulolla… Koirien (Niklas ja Megi) valjastaminen ja pulkkien lähtökuntoon saattaminen ja oli oma operaationsa, niitä kun oli 2 kpl ja ne piti köyttää peräkkäin niin kuin juna. Loppupeleissä yhdistelmä oli kunnioitusta herättävän pitkä, narun päässä oleva hiihtäjä mukaanlukien lähes 8 metriä. Tällä kokoonpanolla ei todellakaan tehdä täyskäännöksiä eikä teräviä mutkia muutenkaan.

Heti luontokeskuksen pihasta lähdettäessä on pahimmat mäet ja ne olikin todella jyrkkiä alamäkiä. Kun koirilla vielä oli lähtö kiihko päällä niin mentiin aika haipakkaa pari kilometriä. Sitten pulkkayhdistelmän paino alkoi näkyä ja eteneminen hidastui rauhalliseksi raviksi. Keli oli hieno, ura kova ja matkaa 9 km. Hiihto sujui ja fiilis oli loistava. Miki oli hyvällä tuulella, huiski ja kommentoi pulkasta aina jotain kiinnostavaa nähtyään. Pidettiin yksi jalottelutauko puolivälissä ja syötiin eväitä uran reunalla. Koiria juotettiin monta kertaa koska keli oli lämmin ja niillä raskas kuorma. Harmi etten omista vaakaa, olisi ollut kiva tietää paljonko pulkat painoivat….

Toraslammen autiotuvalla ei ollut muita ja asetuttiin taloksi. Kämppärutiineista etenkin polttopuiden teko ja hakeminen oli Mikin lempparihommaa. Kiehisten vuoleminen on toisaalta aika vaikeaa poika sylissä, mutta oppiipahan samalla. Ilta kului nopeasti syödessä leikkiessä ja koiria huoltaessa. Itsekin edellisestä kerrasta viisastuneena join paljon vettä vaikken syödä ehtinytkään. Nukkumaan Miki meni jo 7 aikoihin, niin rankka oli ollut päivä pienelle. Hyvin nukahti laatikoilla rajattuun poteroonsa omaan makuupussiin eikä heräillyt paljonkaan yöllä. Äiti sen sijaan heräili tunnin-parin välein tarkastamaan ettei poika ollut kadonnut pussiin tai mönkinyt sieltä pois, ettei pojalla ollut kylmä ja että oli edelleen tallessa… Pikkuihminen kun ei vielä tajua että pitää pysyä pussissa ettei palele niin se on sitten äidin tehtävä.

Seuraavana päivänä siistittiin kämppä päiväkävijöitä varten ja lähdettiin hiihtelemään kohti Ahmatupaa. Matkaa oli reilu 5 km ja se taittui yhdellä koirien juottotauolla pikkuisen yli tunnissa. Tuvalla olikin kova ruuhka ja hiihtäjiä tuli ja meni jatkuvasti. Onneksi oltiin valittu yösijaksi syrjäisempi paikka…. Syötiin eväitä ja ihmeteltiin kivinäyttelyä ja geologisen luontopolun opastetauluja. Vähän huonossa on kivien tutkiskelu lumen aikaan, mutta siinäpä olisikin oivallinen ohjelma kesäretkelle. Reilun tunnin tauon jälkeen siirryttiin pihamaalle ja alettiin laittaa pulkkaa lähtökuntoon. Koirat olivat enemmän kuin halukkaita matkaan mutta valmisteluja hidasti turistien ylenpalttinen kiinnostus koiria, pulkkaa ja siinä matkaavaa poikaa kohtaan. Päädyttiin monien ihmisten lomamuistoihin muiden kuvien oheen sekä usealle pitkähkölle kotivideolle. Niklas ja Megi pistivät parastaan, olivat iloisia ja kilttejä ja tunkivat kaikkien syliin. Kun sitten sain pulkan viimein lähtövalmiiksi ja koirat sekä pojan paikalleen oli koirien pitämä meteli jo ihan vaikuttava… Eipä siinä, ankkuri irti ja kohti kameramiesten parvea. Olivat miehittäneet ensimmäisen mäennyppylän ja saivat oikein tyylikästä kuvaa kun koirat lähti hippulat vinkuen matkaan pulkan liukuessa lasteineen nätisti perässä ja kumma kyllä hiihtäjäkin pysyi pystyssä kriittiset ensimmäiset sadat metrit. Vähän matkaa mentiin ja Miki alkoi kätistä kyydissä. Se on sen verran harvinaista että oli syytä pysäyttää ja tarkastaa missä vika. Oli vaan tosi väsynyt ja tahtoi nukkua. Tutin saatuaa hiljeni ja 5 min sen jälkeen nukkui täyttä päätä. Eteneminen jatkui tasaisesti ja paluureitin ollessa lähinnä loivaa alamäkeä kesti matka takaisin Toraslammelle vain 40 min.

Siellä olikin porukkaa pihassa pari ryhmää, tosin jo lähtöä tekemässä. Juteltiin pihassa pitkään ja Miki nukkui pulkassa. Porukat lähti hiihtelemään kohti yöpaikkojaan ja Miki jäi pulkkaan nukkumaan vielä pariksi tunniksi. Saikin hyvä päiväunet. Herättyään oli touhua täynnä ja illan ohjelma oli tuttu: ruuanlaittoa, kämppähommaa, koirien huoltoa ja leikkimistä. Nukkumaan Miki meni taas 7 aikoihin ja nukahti kohtuullisen nopeasti. Paikkahan oli jo tuttu.

Perjantai aamuna sitten oli edessä pakkaaminen ja siirtyminen autolle ja kotia kohti. Saatiin aamulla vielä aikainen vieras joka oli lähtenyt ihastelemaan aamun aurinkoa. Siinä jutellessa tuli kamat pakattua, koirien jäljet siivottua ja kämppä siistittyä. Kiitos kulkijalle juttuseurasta, osallistumisesta kämpän siistimiseen ja Mikin kanssa puuhailusta sillä aikaa kun itse pakkasin pulkkaa ja ramppasin sisään ja ulos.

Sitten nokka kohti uraa ja kirkkaassa auringonpaisteessa sekä -12 asteen pakkasessa startattiin kohti autoa. Kulkija hiihti mielenkiinnosta mukana jonkun kilometrin ja pääsi todistamaan muutaman vastaantulijan hämmästyksen ja ällistyksensekaisia naamanilmeitä karavaanimme uralla kohdatessaan. Itse tervehdin aina kaikkia vastaantulijoita ja koitan olla sen näköinen kuin tietäisin täsmälleen mitä tässä ollaan tekemässä… Ihmisiä olikin paljon liikkeellä kelin ollessa loistava joten taas rikastutimme useita kuva-albumeja. Pidettiin yksi tauko jossa evästeltiin ja sitten suorinta tietä ja hyvää vauhtia lasketeltiin loivaa alamäekä retken pääepisteeseen.

Hieno paikka, hienot kelit, ihanan hyväntuulinen matkaseura sekä ahkerat vetokoirat = erinomaisen onnistunut ja antoisa retki! Jos sopiva rako löytyy voisi näillä lumilla ja tässä seurassa käväistä vielä vaikka toisenkin lyhyen hiihtoreissun. Totuuden nimissä on nimittäin myönnettävä että 3 päivää on sopiva retken pituus kun yksin on koko systeemistä vastuussa. Kahden aikuisen, lapsen ja vetokoirien kanssa voisi kevyesti hiihdellä vaikka viisi päivää, yksin lähtiessä kuolisin janoon tai nälkään tai en viimeisenä päivänä enää väsyneenä ja houreisena tietäisi mihin ollaan menossa… Kyllä, se on on juuri niin rankkaa.