Finnrock historia Finnrock-kennelin historian alkulauseet on kirjoitettu kultaisella kuusikymmentäluvulla. Tällöin Suomeen tuotiin Englannista kokonaan uusi koirarotu, Staffordshirenbullterrieri. Koiria tuotiin 4 kappaletta ja yksi tämän uuden rodun ensimmäisistä omistajista oli äitini Sinikka Kostamo (os. Hyttinen). Koira oli narttu nimeltään Bandits Brindarock ja sen aikaisen käytännön mukaisesti Brindan pentueen myötä vahvistettiin Kennelnimi Finnrock. Pentueita Finnrock:illa on ollut kaksi, molemmat staffipentueita. Brindan jälkeen ei staffien kulku kennelissä katkennut: Kytökarun Kissing Queen ”Viivi” 1986-1996, Hoppinham’s Romper’s Memory ”Muru” synt. 1997 sekä Hoppingham’s Nattlet ”Siru” synt. 2003. Viivi-staffin kanssa vietin suurimman osan lapsuuttani. Ja näinollen se joutui myös koirakouluni ensimmäiseksi ”uhriksi”. Helpolla rodulla en siis koiraharrastustani aloittanut eikä voi sanoa että rodunvaihto ”tappelukoirista vetokoiriin” olisi mitenkään erityisesti vähentänyt homman haasteellisuutta. Pääsyy rodunvaihdokseen oli retkeilyharrastus, jota varten tarvittiin koira joka rakastaa ulkona olemista kaikkina vuodenaikoina ja joka säässä. Omassa taloudessani alkoi eläinten pito heti muutettuani Rovaniemelle 1997. Ensimmäiseksi karvakeräksi tuli kerrostaloon kissa, Joonas vuonna 1997. Sitten Eelis-kissa (1998-2005) Joonakselle kaveriksi. Rivitaloasunnon myötä hommattiin monen mutkan kautta se kauan haaveiltu ensimmäinen koira: Rekisteröimätön alaskanmalamuuttiuros Ruufus vuonna 1999. Pari vuotta kasvatin pentua ja kokeilin harrastusta jos toistakin sen kanssa. Seuraava rekisteröimätön alaskanmalamuutti Otto muutti meille vuonna 2001 ollessaan kaksi vuotias. Otto ja Ruufus ovat täysveljiä, mikä ei tietenkään lieventänyt niiden ensitöikseen toisilleen julistamaa avointa sotatilaa. Reilussa vuodessa pojat pakon sanalemina sopeutuivat toisiinsa kohtalaisesti ja muutamassa vuodessa niistä tuli erottamattomat kaverukset. Oton ja Ruufuksen kanssa harrastettiin erittäin paljon tokoa ja agilityä, lenkkeilyä, koirahiihtoa sekä reellä ajamista. Tokossa ja agilityssä kilpailtiin ahkerasti ja menestystäkin tuli. Ahkion perässä hiihtämällä alkoivat talvivaelluksilla tulla tutuiksi Lapin erämaat ja pikkuvaljakon voimin kierreltiin päiväretkillä Rovaniemen ympäristöä ihan tosissaan. Kesäisillä patikkaretkillä tiettömillä teillä veljekset hitsautuivat lopullisesti yhteen eivätkä enää tule toimeen ilman toinen toistaan. Kasvattajan, pentuesisaruksen omistajan ja alaskanmalamuuttiyhdistyksen myötävaikutuksella saatiin Otto ja Ruufus virallisesti rekisteröityä alaskanmalamuuteiksi vuonna 2002. Tämän muutoksen myötä kiinnostuin myös rekikoirakokeista koirien rodunomaisten ominaisuuksien mittaamisessa. Samoin koiravaljakon treenaaminen sekä kilpailuttaminen tulivat kuvaan mukaan. Lisämausteen aiheeseen tuo vielä alaskanmalamuutin virallinen rodunomainen koe, kuormanvetokoe. Valjakkourheilun luonteesta johtuen ilmeni yllättäen tarve saada lisää koiria. Hyviä vetokoiraksi soveltuvia yhdistelmiä on malamuuttipuolelta todella vaikea löytää, ja seuraavan hankinnan myötä tuli selväksi miten toivottoman tehtävän edessä olinkaan. Vuonna 2003 ostettu pikkuneiti Agnes oli tarkkaan harkittu hankinta joka tahtoikin sitten olla ensisijaisesti lemmikki, eikä vetokoira. Vuoden 2004 tammikuussa hankintaretki Norjaan sen sijaan kannatti ja grönlanninkoira Niklas on osoittautunut vahvaksi ja tulisieluiseksi vetokoiraksi sekä valjakossa että ahkion edessä vaelluksilla. Niklaksen rajut otteet ja suoraviivainen asenne ihastuttivat ja tuskastuttivat, joten toinen grönlanninkoira Dennis kotiutui Finnrockin laumaan kesällä 2007. Vuosien 2003 ja 2007 välillä oli usean vuoden tauko koirien hankinnassa johtuen siitä että sain mahdollisuuden ajaa Hauenkuonon kennelin omistamilla koirilla. Agneksen äiti, Leidi, oli kaudella 2003-04 kokeilemassa kykyjään valjakkokoirana ja yhteistyön osoittauduttua molemmille osapuolille edulliseksi on useita Hauenkuonon kennelin omistuksessa olleita koiria vieraillut hyvällä menestyksellä Finnrockin valjakossa. Kaudella 2005-06 saimme käyttöömme uroksen myös Tulisalon kennelistä, joten 2003-2006 treeniä on ajettu pääasiassa 6 koiralla mutta kilpailtu kuitenkin 4-koiran luokissa. Toimiminen aina uusien, kokemattomien koirien kanssa antaa paljon mutta vaatii toisaalta tunteja ja tunteja raakaa työtä ennen kuin toisilleen tuntemattomat ja eri taustan omaavat koirat viimein toimivat valjakkona. Palkitsevinta ja konkreettisin näyte onnistuneesta työstä on kauden lopussa saada koiralle malamuuttien kuormanvetokokeesta ja rekikoirien käyttökokeesta hyväksytty tai jopa erinomainen tulos. Jos malamuutti läpäisee käyttökokeen vieraassa valjakossa juosten, voi siitä jo sanoa että se soveltuu varmasti valjakkotyöskentelyyn. Kesällä 2008 koko lauma muutti Rovaniemeltä Paltamon kautta Kajaaniin. Entisen Vuolijoen puolella etsiskeltiin melko huonolla menestyksellä uria joilla voisi valjakolla ajaa. Suopohjaiset metsät oli on ojitettu isolla prosentilla. Ainoa kelvollinen harrastuspaikka oli lopulta Oulunjärven jää. Eipä paljon lämmittänyt kun sattui vielä leuto talvi. Vuolijoella lauma koostui omien poikien (Ruufus, Otto, Niklas, Dennis, Puh) lisäksi Hauenkuonon Kennelin vieraista Megi, Mona, Sumppi ja Kaiku. Lyhyen vierailun teki myös Korvan Panun Roki, jota en ehtinyt käyttää juurikaan sillä koiriin iski talvella yskä. Niinpä kisat sai unohtaa siltä vuodelta kokonaan kun yskän lisäksi toimivaa nelikkoa ei oikein tahtonut löytyä. Kesällä 2009 muutettiin Puolangan Joukokylään. Mainoslause joka puree piintyneeseen valjakkoharrastajaan parhaiten on ”Puolanka on Suomen lumisin kunta”. Täällä ei ole ajomaastoista pulaa ja lumipeitekin tulee korkeimmille paikoille heti alkutalvesta. Koiraosastolla tapahtui taas muutoksia kun Puh lähti sateenkaarisillalle keväällä 2009. Marras-joulukuussa 2009 tein pari hankintaa, ja Finnrock-laumassa paikkansa lunastivat annettujen näyttöjen perusteella Siperianhusky Lillan (Kasv. Pauliina Kiiski) sekä alaskalainen Gnutta (kasv. Harriet Holmström-Sand). Nämä viimeisimmät hankinnat ovat narttuja, mutta huoli pois, pentutehdas ei avaa vieläkään oviaan johtuen kireästä työtahdista. Kaudella 2009-2010 homma on lähinnä harrastuspohjalla, mutta koska nelikko kulkee niin väkisin ajatukset kääntyvät taas kisoihinkin… Tähän mennessätapahtunut koulutusrintamalla: Agilityssä olen ohjannut kahta koiraa. Oton kanssa kilpaillaan maxi2-luokassa ja Ruufuksen kanssa Maxi3-luokassa. Koevaatimukset täyttävää tottelevaisuutta olen kouluttamut kolmelle koiralle ja tottelevaisuuskokeiden alokasluokassa olen ohjannut samoin kolmea koiraa, Ottoa, Ruufusta sekä Hauenkuonon Vinkkaa. Kaikilla on alokasluokasta ykköstulos. Avoimessa luokassa olen ohjannut Ruufusta koulutustunnukseen TK2 saakka. Kaksi koiraa – Otto ja Ruufus – on käytetty luonnetestissä. Rekikoirien kilpailukokeen ovat valjakossani läpäisseet REK1-tuloksella mm. urokset Ruufus ja Otto sekä nartut Nordiclight’s Lady in Red, Team Malamute’s Emmelou sekä Hauenkuonon Vinkka. REK2-tuloksen saavutti vain 8 viikon yhteistreenin jälkeen narttunelikkoni Isotassu Overseas Omega, Morning-Star, Tulisalon Adara sekä Najanin’s Wild Ways Moonlight. Rekikoirien käyttökokeen ovat treenissäni olleista koirista suorittaneet mm. urokset Otto, Ruufus, Tinka’s Niklas ja Tanana Chinook sekä nartut Hauenkuonon Vinkka, Team Malamute’s Emmelou ja Isotassu Overseas Omega. Kuormanvetokokeeseen olen kouluttanut ja ohjannut KVK1-tuloksen mm. uroksille Otto ja Ruufus sekä nartuille Nordiclight’s Lady in Red, Hauenkuonon Vinkka, Team Malamute’s Emmelou sekä Isotassu Overseas Omega. Kuormakokeessa parhaan tuloksen treenaamistani koirista teki Isotassu Overseas Omega vetämällä kertakäskyllä yli 11 kertaa oman painonsa. Koiranäyttelyt eivät ole olleet kovinkaan suuren mielenkiinnon kohteena, mutta kehässä on tullut siitä huolimatta pyöritettyä useaa eri koiraa ja luonnollisesti vaihtelevilla tuloksilla. Yksi kennelin koirista, grönlanninkoira Niklas, on Suomen muotovalio. Pyrin kasvatustyössäni panostamaan nimenomaan työskentelyominaisuuksiin tuottaakseni ensisijaisesti toimivia valjakkokoiria. Niinpä Finnrock kennelin seuraavaa pentuetta saataneen odotella kunnes löydän nartun jolla voin toivoa vieväni harrastustani eteenpäin. Sillä aikaa pyrin syventämään käsitystäni rekikoirista sekä ajamaan valjakolla ja treenaamaan koiria niin monipuolisesti kuin mahdollista.